Louhtovuori sijaitsee entisen Suomenniemen, nykyisen Mikkelin kunnan alueella, kapean Kurkiveden länsirannalla. Maalaus sijaitsee korkealla kalliossa. Maalauskohdassa kallio on hioutunut koveraksi. Maalaukset on tehty keskelle, kallionhalkeamien rajaamalle alueelle. Kuvista erottuu neljä tai viisi lähinnä hirveksi tulkittavaa eläinhahmoa sekä epämääräisiä värijälkiä. Noin kaksi metriä maalauskohdan alapuolella on luontainen kallioterassi.
prev
next