Retki Saraakallion kalliomaalauksille syksyllä 2017


Teksti:
Tuomo Rapo

Kuvat: Jukka Parkkinen & Tuija Wetterstrand, Arja Parkkonen

Kuluvana syyskuun alun viikonloppuna oli satanut paljon, mikä on ollut aivan poikkeuksellista Suomen Muinaistaideseuran syys- ja kevätretkillä. Oli kuitenkin lämmintä.
Nytkin satoi. Lähdimme Saraaveden rannasta kalastusretkiyrittäjän ponttooniveneellä kohti Saraakalliota. Seurueemme oli pitänyt venematkan vuoksi jakautua useampaan pienempään ryhmään. Minä satuin ensimmäiseksi lähtevien joukkoon. Saraakallion jyrkkä seinämä oli pian aivan edessämme. Sade yltyi. Ranta oli matala ja hyvin kivikkoinen. Veneenkuljettaja joutui tekemään neljä tai viisi rantautumisyritystä ennen kuin pääsimme siirtymään veneestä uloimmille rantakiville. Minkäänlaista laiturirakennelmaa ei ollut. Kivet olivat sateessa liukkaat, vaarallisetkin. Lähestyimme rantaa kiveltä toiselle siirtyen, kuka matalana kyyristellen, kuka reilusti kontaten. Mitään riskejähän ei kannattanut ottaa, ettei satuttaisi itseään. Ehkä on hyvä lähestyä tätä kalliota nöyrästi, mietin itsekseni. Olemmehan tulossa johonkin aivan erityiseen paikkaan.

Neljä tai viisi rantautumisyritystä. Kuva: A. P.

Pääsin maihin nuoren haavan luo. Onkohan sen juurakko kasvanut tällä rantatasanteella jo tuhansia vuosia, siitä asti, kun tasanne paljastui järven pinnan laskiessa? Ei mikään mahdottomuus. Lehdissä oli syksyn vihreää ja lämpimiä murrettuja sävyjä. Sadevesi valui märistä haavanlehdistä.

Saraaakallion jylhää seinämää. Kuva: A. P.

Oppaamme Eero Siljander osoitti minulle korkealla kallioseinämässä olevan vaikuttavan näköisen kaksoisvenekuvion. Henkivene? Kiikari olisi ollut hyvä ottaa mukaan nähdäkseni paremmin nuo korkealle maalatut kuvat, ajattelen. ”Henkiä” lienee veneessä toistakymmentä. Ne on maalattu ruuhesta tai järven jäällä seisten, kun järven pinta oli tuolla korkeudella. Ehkä jo 7000 vuotta sitten? Ne ovat ikuisesti matkalla kohti luodetta. 

Kaksoisvene. Henkivene? Kuva: J. P. & T. W.

Kaksoisveneestä vasemmalle on ylhäälle maalattu rasti, sen alla on sahalaitainen vaakaviiva, joka varmaankin esittää käärmettä ja vielä vasemmalle suuntautunut hirvi.

Rasti, käärme, hirvi?  Kuva: J. P. & T. W.

Jatkamme matkaa oikealle rinnettä ylös, kohti maalauksen pääryhmää. Kallioon kiinnitetyn rauhoituskyltin luona näen kallionkoloon maalatut ihmishahmot. Mielessäni käy, kuinkahan monet sukupolvet ovatkaan nähneet nämä kuvat tietämättä, mitä ne todellisuudessa edustavat ja kuinka vanhoja ne ovat. Näitä maalauksiahan kävi arkeologi tutkimassa ensi kerran vasta vuonna 1975. Maalausten olemassaolosta olivat paikalliset tienneet jo ennen sitä, mutta antaneet niiden synnylle muita selityksiä ja pitäneet niitä aivan meidän aikanamme maalattuina.

Maalauksen pääryhmässä riitti katsottavaa. Kuva: A. P.

Nousen rinnettä ylöspäin oikealle. Korkealla, hankalassa paikassa kallionkielekkeen yläpuolella on useita isoja venekuvia sekä osittain niiden päälle maalattu suuri rasti. Miksiköhän näin?
Kuljen edelleen oikealle, ylöspäin. Huomioni kiinnittyy haravan piikkejä muistuttavaan kuvioon. Se kuvannee kymmenkuntaa oikealle ylöspäin kulkevaa, sivuttain maalattua ihmishahmoa. Tarkoittaakohan tämä, että ollaan lähestymässä jotain erityisen merkityksellistä paikkaa? Myös ”haravakuvion” alapuolella on maalausjälkiä, joista voin erottaa ainakin venekuvion ja ihmishahmoja.
Ylhäällä on taas rasti, ja sen alapuolella ihmistä muistuttava pysty hahmo. Muitakin punajälkiä näkyy, mutta en hahmota niitä kovin hyvin.

"Haravakuva". Sivuttain kuvattuja ihmisiä.  Kuva: J. P. & T. W.

Sitten näen erikoisen, ilmeisesti kettua esittävän kuvion, jonka Pekka Kivikäs on nimennyt ”Pörröhännäksi”. Vastaavanlaista en ole nähnyt missään muualla. Ylempänä on kaksi suurta, täyteisesti maalattua hirveä, joista alempi erottuu paremmin. Nämäkin ovat suuntautuneet oikealle.

"Pörröhäntä", mystinen kolo ja värijälkiä.  Kuva: J. P. & T. W.

Pitkäksi aikaa jään pohtimaan pääryhmän tiivistä maalausta, joka erottuu nyt märästä kalliosta oikein hyvin. Ylhäällä oikealla on kaksi kämmenenjälkeä ja näiden välissä vähän alempana on kolmas, joka on osittain täyteisesti maalatun hirven päällä. Tällä hirvellä on notko selkä. Tämä maalauksen kohta vaikuttaa minusta erityisen merkitykselliseltä. Onko se samaanin muuttuneessa tietoisuuden tilassa tekemään henkimatkaan liittyvä merkki? Vai viesti tälle paikalle saapuville ihmisille? En voi tietää varmasti. Luonnollisestikaan en tavoita merkin alkuperäistä tarkoitusta. Kivikaudesta on kulunut käsittämättömän pitkä aika. Kulttuurierot minun ja maalauksen tekijän välillä ovat huikeat. Vaan on meillä jotain yhteistäkin. Ehkä enemmän kuin arvaankaan? Hän ja minä edustamme samaa lajia, nykyihmistä, ja meillä on periaatteessa aivan samanlainen keskushermosto ja henkinen kapasiteetti.

Kämmenjälkiä hirven päällä.  Kuva: J. P. & T. W.

Tästä hirvestä alas vasemmalle on toinen hirvi ja sen alapuolella on koukkupolvinen ihmishahmo, joka tuo mieleeni Juusjärven kalliomaalauksen Kirkkonummella. Tässä kohdassa erottuu vielä ääriviivalla maalattu isokokoinen hirvi, joka jää osittain muiden maalausten alle, sekä paljon maalausjälkiä, joista en hahmota kuvioita.

Kämmenpainamien ja hirven lisäksi seinämässä on lukuisia muita  esittäviä, osin puuroutuneita maalauksia. Kuva A. P. 

Pääryhmän alapuolella kalliossa erottuu kolme hahmoparia. Osassa näistä erotan ihmismäisiä piirteitä. Alhaalla erottuu hyvin kädet kohottanut, jälleen koukkupolvinen ihmishahmo. Tämä maalauksen kohta vie ajatukseni taas samanistiseen maailmankäsitykseen. Onko tässä esitetty tanssiva, transsiin siirtyvä samaani apueläimineen tai eläimen hahmon ottavia samaani?

Ihmishahmoja, joista selkeimmin erottaa koukkupolvisen adorantin. Kuva: A. P. 

Sateesta huolimatta yhtään maalausta ei haluttu jättää katsomatta. Kuva: A. P.

Jatkan terassia ylöspäin ja varon liukastumasta märällä kalliolla. Tämä todellakin on Suomen ja ehkä koko Fennoskandian laajin kalliomaalaus! Jälleen edessäni on tiiviisti maalattuja kuvia. Pystyviiva, joka haarautuu alhaalta ja aaltomainen vaakasuoraan maalattu kuvio, jota on tulkittu käärmeeksi. Tämän alapuolella on ilmeisesti jälleen kaksoisvenekuvio, jonka alla yksi tai kaksi ihmishahmoa polvet koukistettuina. Oikealla puolen on kolme sivuttain kuvattua koukkupolvista ihmishahmoa.

Sikasakviiva, venepari ja ehkä sivuttain kuvattuja ihmisiä. Kuva: A. P.

Nousen edelleen terassia ylöspäin. Tässä on hirven ja veneen yhdistelmä. Keulassa oleva hirvenpää on suuntautunut tässä vasemmalle. Veneeseen on maalattu neljä kolmionmuotoista hahmoa. Minulle tulee käsitys, että tämä kuva on tähänastisista muista kuvista aivan erilainen ja erillinen.

Hirvivene. Kuva: J. P. & T. W.

Neljä miehistöviivaa käsittävä venekuvio erottuu selkeästi muinaismuistokyltin viereltä. Kuva: A. P. 

Seuraavaksi tulee eteeni puolimetrinen komea hirvi, josta olen nähnyt paljon kuvia kirjoissa. Hirvi on ääriviivalla maalattu ja etujalkojen asennosta päätellen se juoksee kalliojuonnetta pitkin, vasemmalle. Päähän on maalattu korvat ja kaksi sarvitappia. Vartalo on jaettu osiin himmeillä viivoilla. Värijälkiä on myös hirven ylä- ja alapuolella.

Suurikokoinen laukkava hirvi, jonka etujalat taipuvat kummallisesti. Kämmenpainamat hirven yläpuolella erottuivat juuri ja juuri. Kuva: A. P.

Nyt ei enää sada rankasti, tai sitten en huomaa sitä ollessani kallion juurella. Tässä vaiheessa vilkaisen matkapuhelintani. Kolme viestiä. Vastarannalle omaa vuoroaan odottamaan jääneet matkatoverit ihmettelevät jo, missä viivymme. No, he eivät vielä tiedä, miten vaikea tänne oli rantautua ja kuinka varovainen täällä täytyy olla liukkaiden kivien vuoksi. Olen kuitenkin tyytyväinen, että tulimme tänne vesitse, kuten maalausten tekijätkin ovat mitä todennäköisimmin tähän paikkaan aikoinaan tulleet, ruuhella tai kanootilla.

Suuresta hirvestä oikealle on vielä kaksi pystyä hahmoa vierekkäin maalattuina. Vasemmanpuoleinen on aaltoviiva. Jotkut ovat nähneet kuvaparissa käärmeen ja sisiliskon, toiset naisen ja miehen. Minä olen taipuvainen näkemään näissä enemmän eläimen piirteitä.

Tämä ehkä sisiliskoa ja käärmettä esittävä kuvapari esiintyy muuallakin kalliomaalauksissa. Kuva: A. P. 

Palasin rannan nuoren haavan luo. Paluumatka alkoi ja vene nytkähti liikkeelle. Sain vahakangaskatoksesta litran sadevettä istuimelleni.
Onneksi linja-autossa odotti kuiva vaatekerta, lämmin juotava ja kokemusten vaihtaminen matkakumppanien kanssa.
Minulle jäi vahva mielikuva, että Saraakallion kalliomaalauksessa on paljon samanistiseen maailmankäsitykseen liittyviä merkkejä. Palaan Saraakalliolle mielelläni joskus uudelleen. Silloin sää- ja kosteusolot ovat varmaankin erilaiset kuin tänään ja myös maalaukset näyttävät silloin erilaisilta. Todennäköisesti huomaan jotain sellaista, mikä tänään jäi huomaamatta.