Kolmiköytisienvuori sijaitsee Saimaalla, Kirjamoinlahden pohjukassa, kapean ja kivisen rantakaistaleen takana. Päämaalauskohta on tehty kalliosta ulos työntyvään ulokkeeseen, kalliolipan alle. Päämaalauskohdassa kallion pinta on aikoinaan varmasti ollut sileä, mutta nykyään se on pahasti halkeillut ja vaarassa tuhoutua. Maalauksen värit ovat kirkkaat, joskin osittain puuroutuneet. Keskellä näyttäisi olevan kaksi isokokoista, kätensä ylös kohottanutta hahmoa ja niiden välissä tummemmalla maalattu ihminen. Yläoikealla on kädet ylös kohottanut käärmevartaloinen ihmishahmo vieressään käärmettä kuvaava pystyviiva. Kuvaa on tulkittu shamaanin metamorfoosiksi, ottamassa apuhengen eli käärmeen hahmoa matkalla aliseen.

prev next

Kolmiköytisienvuoren maalauskalliolle on tehty vuonna 2019 viitoitettu polku, katselulaituri ja hyvät opastaulut. Kolmiköytisienvuori on yksi Saimaan Geopark -kohteista.

Maalaus sijaitsee 3,5 - 4,5 m vedenpinnan yläpuolella. Sen punamultaväri on säilynyt poikkeuksellisen hyvin ja voimakkaan värisenä. Kalliomaalaus on tehty 4 700 - 3 700 vuotta sitten Suursaimaa-vaiheen jälkeisenä aikana. 

Kolmiköytisienvuoren etymologia viittaa Kolmiköytisienlahdessa tapahtuneeseen nuotanvetoon. Kirjamoinlahti viittaa kirja sanan alkuperäiseen merkitykseen "piirto, merkki, kuvio, koriste". Todennäköisesti nimen lähtökohtana on ollut rantakalliossa oleva kalliomaalaus.

Vähän puuroutuneessa maalauksessa näyttäisi olevan kahden suuren adorantin lisäksi pienempiä ihmistä esittäviä maalauksia, jotka on maalattu osittain päällekkäin.  (Voit klikata kuvia suuremmaksi.)

Mielenkiintoinen yksityiskohta maalauksessa on vasemmanpuoleisen, ihmistä esittävän maalauksen tassumainen käsi. Nopeasti katsottuna kädessä näyttäisi olevan pitkulainen esine, mutta se voi olla myös kallion luontaista väriä.

Maalauksen yläosassa ihmisen ja käärmeeksi tulkitun viivan vasemmalla puolella on kaksi heikosti erottuvaa, käärmemäistä pystyviivaa. Niiden vieressä on jäänteitä mahdollisesti ihmistä esittävstä kuvasta. Sen vasemmalla puolella on puuroutuneita vaakaviivoja, joista kuvankäsittelylläkään ei saa hahmotettua mitään esittävää. 

Myös päämaalauskohdan oikealla puolella on voinut olla maalauksia heikoista värijäänteistä päätellen.

Korkea maalauskallio on monien terassien ja lohkeamien rikkoma.

Maalauskallion päällä olevassa suuressa siirtolohkareessa on sopivassa valaistuksessa hahmotettu ihmiskasvojen profiili.


Arja Parkkonen